Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Trump torppasi veto-oikeudella "loukkaavan" ratkaisun – kongressi yritti rajoittaa presidentin sotavaltuuksia Iranissa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump torppasi keskiviikkona paikallista aikaa maan kongressin ratkaisun, jolla pyrittiin rajoittamaan presidentin sotavaltuuksia Iranissa.

Trump käytti presidentille suotua veto-oikeutta estääkseen tämän omien sanojensa mukaan ”erittäin loukkaavan” ratkaisun läpimenemisen. Hän kertoi tiedotteessa tehneensä näin, koska ratkaisu pohjautui hänen mielestään väärinkäsityksiin faktoista ja laista.

Tiedotteessaan Trump sanoo kongressin tulkinneen väärin, että hänen perustuslaillinen auktoriteettinsa rajoittuisi vain Yhdysvaltojen ja sen sotavoimien puolustamiseen välittömältä hyökkäykseltä. Hänen mielestään tämä tulkinta ei pidäkään paikkaansa.

Trump kuvailee meidän kaikkien elävän vihamielisessä maailmassa, jossa on kehittyviä uhkia.

– Perustuslaki katsoo, että presidentin on voitava olla kykeneväinen ennakoimaan vastustajiensa seuraavat liikkeet ja tekemään pikaisia ja päättäväisiä toimia niihin vastatakseen, Trump sanoo tiedotteessa.

– Näin minä tein!

Kongressi pelkää maan lipuvan sotaan Iranin kanssa

Yhdysvaltain kongressissa on ollut sekä republikaanien että demokraattien keskuudessa pelkoja siitä, että Yhdysvaltain hallinto on lipumassa kohti sotaa Iranin kanssa. Nämä samaiset pelot ovat johtaneet myös maaliskuussa hyväksyttyyn, molemmista puolueista tukea saaneeseen ratkaisuun.

Ratkaisun puolustajat kertoivat haluavansa varmistaa, että vain kongressilla on valta julistaa sota, niin kuin on määritelty maan perustuslaissa.

Trump on puhunut tarpeesta vähentää Yhdysvaltain sotilaallista sotkeutumista maailmalla, mutta on samaan aikaan kasvattanut vihamielistä suhdetta Iraniin.

Hänen hallintonsa on muun muassa asettanut Iranille raskaita talouspakotteita. Tammikuussa Trump myös määräsi lennokki-iskun, joka tappoi Irakin pääkaupungissa Bagdadissa sijaitsevalla lentokentällä vaikutusvaltaisen iranilaiskenraalin Qassem Suleimanin.

Pentagon antoi vuosittaisen raporttinsa siviiliuhreista

Yhdysvaltain kansainvälisissä sotilasoperaatioissa kuoli viime vuonna arviolta 132 siviiliä, kertoi maan puolustusministeriö keskiviikkona paikallista aikaa. Lukema on selvästi alhaisempi kuin kansalaisjärjestöjen julkaisemat arviot.

Puolustusministeriö arvioi, että Yhdysvaltain sotilasoperaatioissa Irakissa, Syyriassa, Afganistanissa ja Somaliassa kuoli viime vuonna arviolta 132 ja haavoittui arviolta 91 siviiliä, Pentagon kertoi raportissaan. Keskiviikkona julkaistu selvitys on jokavuotinen raportti, jonka Yhdysvaltain kongressi vaatii Pentagonilta.

Pentagon on Yhdysvaltain puolustusministeriön Virginian osavaltiossa sijaitsevan päämajan nimi ja termillä viitataan usein itse puolustusministeriöön sekä ministeriön johtoon.

Pentagon: Eniten siviiliuhreja Afganistanissa

Raportin mukaan puolustusministeriö ei havainnut, että yksikään siviili olisi kuollut Yhdysvaltain Jemenissä ja Libyassa käynnissä olevien sotilasoperaatioiden seurauksena.

Eniten siviiliuhreja oli raportin mukaan Afganistanissa, jossa kuoli Pentagonin mukaan yhteensä 108 siviiliä ja haavoittui 75. Irakissa ja Syyriassa Yhdysvallat ottaa vastuun yhteensä 22 siviilin kuolemasta ja 13 siviilin haavoittumisesta.

Puolustusministeriön mukaan Somaliassa kuoli kaksi siviiliä, joiden lisäksi kolme haavoittui.

Lukuisat järjestöt ovat säännöllisesti julkistaneet paljon korkeampia arvioita siviilikuolemista, joiden kerrotaan olevan Yhdysvaltain sota-alueilla tekemien iskujen seurausta.

Maailmalla ilmapommituksissa kuolleiden siviiliuhrien määrää seuraava Airwars-tarkkailujärjestö arvioi, että luvut olisivat moninkertaiset jo pelkästään Syyrian osalta. Järjestö arvioi, että Yhdysvaltain tukema liittouma tappoi Syyriassa viime vuonna jopa 465–1 113 siviiliä.

Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat hallintoa

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Yhdysvaltain jaoston edustajan Daphne Eviatarin mukaan puolustusministeriön tämän vuotinen raportti on jonkin tasoinen edistysaskel Yhdysvaltain sotilasoperaatioiden läpinäkyvyyden osalta.

– Raportin sisältö kuitenkin vihjaa, että Pentagon laskee vieläkin siviiliuhrien määrän alakanttiin, Eviatar sanoi.

Myös kansalaisoikeusjärjestö ACLU kritisoi puolustusministeriön raporttia. ACLU:n johtaja Hina Shamsi toisti omalta osaltaan Amnestyn huolen siitä, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto laskee ulkomailla kuolleiden ja haavoittuneiden siviilien määrän alakanttiin.

Shamsin mukaan käy selväksi, että Pentagonin selvitykset ovat edelleen valitettavan riittämättömiä, kun niitä verrataan uskottaviin riippumattomiin mediatietoihin ja ihmisoikeusryhmien tutkimuksiin. Shamsi kommentoi raporttia tiedotteessa.