Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taloussanomat: Viro on torpannut Vesterbackan tunnelihankkeen

Viro on torjunut yrittäjä Peter Vesterbackan hankkeen tunnelin rakentamiseksi Helsingistä Tallinnaan, kirjoittaa Taloussanomat. Lehti perustaa tietonsa virolaiseen Ärilehteen.

Viron julkishallintoministeri Jaak Aab aikoo ehdottaa maan hallitukselle, ettei se aloita Vesterbackan hankkeen suunnittelua. Sen sijaan Aab tukee toista hanketta, jonka takana ovat Viron ja Suomen julkiset viranomaiset.

– Rajat ylittävän yhteyden luominen on mahdollista vain kahden maan välisellä yhteishankkeella ja kummankin maan yhteisestä tahdosta, Aab sanoo.

Vesterbackan hankkeesta on löytynyt Aabin mukaan puutteita. Tunnelihankkeen turvallisuuspuoli on jäänyt ministerin mukaan hyvin epäselväksi. Hakemuksessa esitetyt matkustaja- ja rahtimäärät Aab näkee liian optimistisina.