Opetusministeri Ykkösaamussa: Kynnys siirtyä uudelleen etäopetukseen on korkealla, vuorottelujärjestelmä mahdollinen

Opetusministeri Li Anderssonin mukaan kynnys siirtyä uudelleen etäopetukseen on korkealla. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Saila Kiuttu / STT

Kynnys siirtyä uudelleen etäopetukseen on edelleen korkealla, ja tartuntatautilakiin kaavaillut muutokset eivät riitä koko perusopetuksen sulkemiseen, sanoi opetusministeri Li Andersson (vas.) Ykkösaamussa lauantaina.

Perusopetus järjestetään lähtökohtaisesti syksyllä lähiopetuksena. Normaalilainsäädännön puolelle tuodaan Anderssonin mukaan kuitenkin työkaluja, joita koulutuksen järjestäjät alueellisesti ja paikallisesti pystyvät käyttämään, kun niille on koronaepidemian takia tarvetta.

– Siellä on nyt paikallisilla viranomaisilla mahdollisuus siirtyä myös perusopetuksen puolella tämmöiseen vuorottelujärjestelmään, jos se esimerkiksi on välttämätöntä opetuksen turvalliseksi järjestämiseksi, Andersson sanoi.

Mahdollisesta tilapäisestä siirtymisestä etäopetuksen ja lähiopetuksen vuorotteluun tekevät päätöksen kunnat ja tartuntatautiviranomaiset.

Jatkotartunnat kouluissa harvinaisia

Anderssonin mukaan kynnys siirtyä kevään tavoin etäopetukseen on edelleen korkealla.

– Olisimme kyllä erittäin vakavassa tilanteessa. Se edellyttäisi valmiuslain käyttöä ja poikkeusolojen julistamista. Silloin puhutaan tilanteesta, jossa olisi, samalla tavalla kuin keväällä, pakko laittaa koko yhteiskunta kiinni.

Hän toivoo, että alueellinen toimintamalli saadaan toimimaan ja ihmiset pyrkivät mahdollisimman kurinalaisesti noudattamaan ohjeistuksia ja suosituksia, jotta koko yhteiskuntaa ei tarvitsisi kevään tavoin sulkea.

– Yhteiskunnan kokonaissulun yhteiskunnallinen, inhimillinen ja taloudellinen hinta olisi vielä kovempi nyt kuin mitä se oli keväällä.

Hän korostaa, että hallitus ei kuitenkaan sulje mitään keinoja pois.

– Keskeisin tavoite on, että saadaan epidemia hallintaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) saatujen tietojen valossa jatkotartunnat kouluissa ja oppilaitoksissa näyttävät Anderssonin mukaan olevan erittäin harvinaisia. Altistuneiden määrä voi sen sijaan kasvaa helposti hyvin suureksi, kun kouluissa liikkuu paljon ihmisiä.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 16.43: Aiemmassa versiossa uutisoitiin virheellisesti, että vuorottelujärjestelmä tulisi mahdolliseksi vasta tartuntatautilakimuutosten myötä. Virhe korjattu sekä otsikosta että leipätekstistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.