Milanon legendaarinen La Scala -oopperatalo avattiin rajoitetusti maanantaina puolen vuoden koronasulun jälkeen. Talo avattiin vain päivää ennen kuin tuli täyteen 75 vuotta vuoden 1946 historiallisesta konsertista. Tuolloin sodassa tuhoutunut ja jälleenrakennettu talo avattiin yleisölle.
– Toivottavasti tämä merkitsee uutta alkua, emmekä enää joudu sulkemaan kaikkien näiden surullisten kuukausien jälkeen, kiteytti leveästi hymyilevä viulisti Laura Marzadori.
Konserttiin päässeet 500 onnekasta musiikin ystävää puhkesivat spontaaneihin suosionosoituksiin ja bravo-huutoihin heti, kun muusikot astelivat näyttämölle.
Bassoklarinetisti Stefano Cardo kutsui avaamista "toiseksi jälleensyntymäksi".
– Säveltäjä Arturo Toscanini avasi La Scalan sodan jälkeen ja me yritämme elvyttää sen pandemian jälkeen, hän perusteli.
Elokuvateatterit ja teatterit avattiin Italiassa jo viime kuun lopussa,
Italia kuuluu pandemian pahiten runtelemiin maihin Euroopassa. Yli 122 000 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena.