Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Trumpin apuna käytetty koronahoito tehoaa myös vakavissa koronatautitapauksissa, kertoo tutkimus

Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trumpinkin koronan hoidossa käytetty hoitomuoto on osoittautunut tehokkaaksi vakavasti sairastuneiden hoidossa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Sama synteettisiin vasta-aineisiin perustuva koronan hoitomuoto, jota käytettiin Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trumpin hoidossa, on osoittautunut tehokkaaksi vakavasti koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuneiden hoidossa, kertovat keskiviikkona julkistetut tutkimustulokset.

Amerikkalaisen lääkeyhtiö Regeneronin ja sveitsiläisen Rochen kehittämää hoitoa on tähän asti käytetty koronavirustaudin alkuvaiheessa. Uusien tutkimusten mukaan se voi kuitenkin myös vähentää sairaalaan joutuneiden potilaiden kuolleisuutta sellaisissa tapauksissa, joissa potilaiden oma keho ei jostain syystä tuota riittävästi vasta-aineita.

Syyskuusta toukokuuhun Britanniassa kestäneellä tutkimusjaksolla vajaat 10 000 sairaalaan joutunutta koronapotilasta kuului testiryhmään, josta osa sai vasta-ainehoitoa. Tuloksien mukaan hoito vähensi todennäköisyyttä kuolla noin viidenneksellä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut