Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Floridan Miamissa romahtaneen kerrostalon kuolonuhrien määrä kasvaa jälleen – romahduksessa tiedetään kuolleen 12 ihmistä

Pelastustyöt onnettomuuspaikalla jatkuvat ja floridalaisviranomaiset ovat CBS:n mukaan pyytäneet liittovaltion hallintoa lähettämään paikan päälle ylimääräisen kaupunkioloihin erikoistuneen pelastusryhmän auttamaan romahduksen jälkimainingeissa. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Floridassa pelastusviranomaiset ovat löytäneet jälleen yhden kuolleen Miamissa romahtaneen kerrostalon raunioista. Kaikkiaan romahduksen jäljiltä tiedetään viranomaisten mukaan kuolleen 12 ihmistä. Asiasta kertovat muun muassa uutiskanava CBS News ja Miami Herald -lehti.

Miami-Daden piirikunnan pormestari Daniella Levine Cava kertoi paikallista aikaa tiistaina lehdistötilaisuudessa, että kateissa on edelleen 149 ihmistä.

Pelastustyöt onnettomuuspaikalla jatkuvat ja floridalaisviranomaiset ovat CBS :n mukaan pyytäneet liittovaltion hallintoa lähettämään paikan päälle ylimääräisen kaupunkioloihin erikoistuneen pelastusryhmän auttamaan romahduksen jälkimainingeissa.

CBS :n mukaan Levine Cava on kertonut yhteensä 210 ihmisen osallistuvan etsintöihin, jotka jatkuvat edelleen. Pelastusryhmät tekevät pormestarin mukaan 12-tuntisia vuoroja ja heidän terveydentilaansa tarkkaillaan kovan työurakan lomassa.

CBS News esitti lehdistötilaisuuden suorana Twitter -tilillään. Romahduksessa kuolleet oli aiemmin laskettu niiden joukkoon, joiden olinpaikka on saatu varmistettua, mutta Levine Cavan mukaan viranomaiset eivät kuitenkaan enää ynnää kuolonuhreja kyseiseen lukuun. Selvyyden vuoksi jatkossa esitetään kolme lukua: kuolleiden määrä, kateissa olevien määrä sekä niiden määrä, joiden olinpaikkaa ei ole pystytty vahvistamaan.

Pormestarin mukaan yhteensä 125 ihmisen olinpaikka on pystytty varmistamaan.

Tornitalo tuli maan tasalle muutamissa sekunneissa

Turma tapahtui Surfside-nimisellä paikkakunnalla lähellä Miami Beachiä. Rannalla sijaitseva 12-kerroksinen tornitalo romahti asukkaiden nukkuessa. Valvontakameranauhoissa näkyy, miten 40 vuotta vanha rakennus tuli maan tasalle muutamissa sekunneissa.

Avoimia kysymyksiä on liittynyt muun muassa siihen, miten rakennus romahti niin nopeasti ja rajusti. Asiantuntijat ovat selvittäneet mahdollisia rakenteissa olleita kriittisiä vikoja.

New York Timesille asiaa kommentoineen insinöörin mukaan romahdus näyttää alkavan rakennuksen pohjan paikkeilta tai sen läheltä.

Presidentti Joe Bidenin on määrä vierailla Surfsidessa puolisonsa Jill Bidenin kanssa torstaina, ilmoitti Valkoinen talo tiistaina. Presidenttipari haluaa muun muassa tavata perheitä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan tragedian, sanoi lehdistösihteeri Jen Psaki.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut