Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Tänään kuuminta maan pohjoisosissa – Oulussa 28 astetta ylitettiin jo aamupäivästä

Sää jatkuu tänään helteisenä ja jopa hieman lauantaita lämpimämpänä. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Anniina Korpela / STT

Sää jatkuu tänään koko maassa helteisenä. Sää on selkeää tai puolipilvistä, ja päivälämpötilat ovat laajalti 27–30 astetta. 30 astetta ylittyy todennäköisesti niin Lapissa kuin etelämpänäkin.

– On hyvin lämmintä, yli 30 asteen päästään. Tällä hetkellä Siikajoella ja Oulussa on 28 astetta lämmintä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso kertoi STT:lle puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kuuminta on Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Lauantaina korkein lämpötila, 30,1 astetta, mitattiin Lapissa Ylitorniolla ja Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella.

Helteinen sää jatkuu Ilmatieteen laitoksen mukaan koko maassa myös maanantaina. Sateita on saapumassa vasta viikon puolivälin tienoilla.

– Sateita on luvassa, mutta ei kovin kummoista kylmenemistä. Etelässä lämmin sää jatkuu edelleen. Pohjoisessa viilenee hieman loppuviikolla, Laakso kertoo.

Helle- ja metsäpalovaroituksia on voimassa lähes koko maassa. Voimakkaasta uv-säteilystä varoitetaan maan eteläosissa ja laajalti keskiosissa.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut