Suomen Rajavartiolaitos kertoo lähettävänsä kaksi partiota tukemaan Latvian ja Liettuan rajavalvontaa.
Rajavartiolaitos lähettää 14. heinäkuuta alkaen sekä Latviaan että Liettuaan kahden hengen partiot sekä ajoneuvon. Neljä rajavartijaa ja kaksi ajoneuvoa ovat avustamassa joulukuun 1. päivään asti.
Rajavartiosto lähettää henkilöstöä ja kalustoa vuosittain Frontexin operaatioihin pyydettäessä tai vuosisuunnittelussa sovitulla tavalla.
Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on lähettänyt jäsenvaltioille pyynnön tukea Latvian ja Liettuan rajavalvontaa, sillä Valko-Venäjältä tulevien luvattomien rajanylitysten määrä kyseisiin maihin on kasvanut merkittävästi.
Liettua julisti hätätilan siir tolaisten suuren määrän vuoksi
Liettuan hallitus julisti viime perjantai-iltana valtiollisen hätätilan maahan Valko-Venäjän rajan yli viime viikkoina tulleiden siirtolaisten suuren määrän vuoksi.
Liettualaispoliitikkojen mukaan taustalla on Valko-Venäjän hallinnon järjestelmällinen operaatio.
Liettuan rajavartiolaitos esitti aiemmin perjantaina hätätilan julistamista rajatilanteen vuoksi. Rajavartijat pidättivät päätöstä edeltäneen vuorokauden aikana 150 maahantulijaa, mikä on kolminkertainen määrä aiempiin päiväkohtaisiin ennätyksiin verrattuna. Pidätetyt ovat pääasiassa kotoisin Lähi-idästä.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tapasi perjantaina Liettuan presidentin Gitanas Nausedan. Presidentti Nauseda painotti, että Valko-Venäjän hallinto käyttää siirtolaisia paitsi Liettuan myös EU:n painostamiseen.
Von der Leyen sanoi näkevänsä siirtolaisten saapumisessa poliittisia syitä ja lupasi Liettualle apua siirtolaisten suuren määrän vuoksi.
-------
Jutussa käytetty lähteenä myös uutistoimisto BNS:ää.