Karhun kaatokiintiö Suomessa metsästyskaudella 2021-2022 on 457 karhua.
Kiintiö on on 73 karhua suurempi kuin edellisellä kaudella ja 144 karhua suurempi kuin kaudella 2019–2020. Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti kiintiön asetuksellaan.
Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan viimeisen neljän vuoden ajan karhunkaatolupia on myönnetty aiempaa enemmän. Lupamäärien kasvattamisen tavoitteena on ministeriön mukaan katkaista vuonna 2012 alkanut kannan kasvu, joka ei kuitenkaan ole vielä taittunut. Todennäköisenä syynä kannan kasvulle pidetään Venäjältä Suomeen muuttavia yksilöitä.
Suomessa arvioidaan olevan 2670–2800 karhua. Tämä on ministeriön mukaan noin 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, jolloin karhuja arvioitiin olevan 2300–2500. Kanta on vahvistunut selvimmin Itä-Suomessa. Pyyntiä suunnataankin ministeriön mukaan edelleen Pohjois-Karjalaan. Pennulliset naaraat ja alle yksivuotiaat pennut ovat rauhoitettuja. Näin vältetään metsästyksen kohdistuminen lisääntyvään karhukantaan, koska aikuiset naaraat ovat lisääntymisen kannalta avainasemassa.
Karhu kuuluu tiukasti suojeltuihin lajeihin EU:n luontodirektiivissä. Suomen karhukantaa voidaan kuitenkin säädellä direktiivin sallimalla kannanhoidollisella metsästyksellä, koska kanta on siihen riittävän suuri. Karhu ei ole uhanlaiseksi luokiteltu laji ja sitä voi tavata kaikkialla Suomessa.
– Tänään voimaan tulevan asetuksen kiintiöllä on tarkoitus pysäyttää karhukannan kasvu. Toteutuessaan kiintiön mukainen metsästys ei vaaranna karhukannan kestävyyttä. Tavoite karhun kannanhoidollisessa metsästyksessä on edelleen sama kuin aiemmin: ylläpidetään karhukannan ihmisarkuutta, ehkäistään vahinkoja ja säädellään kannan kokoa, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ministeriön tiedotteella.