Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saab laajentaa Suomessa ja kehittää virtuaalisen ja laajennetun todellisuuden teknologioita

Lentokone- ja puolustusvälinevalmistaja Saab laajentaa toimintaansa Suomessa. Hävittäjäkilpailutukseen osallistuva ruotsalaisyhtiö ennakoi, että laajennus luo lähiaikoina 30–50 uutta työpaikkaa Tampereelle ja Helsinkiin.

Uusina aloina Saab laajentaa datalinkkitiedonsiirtoon sekä virtuaalisen ja laajennetun todellisuuden teknologioihin. Suunnatut datalinkkijärjestelmät mahdollistavat luotettavan viestinnän esimerkiksi hävittäjäkoneen, valvontakoneen ja miehittämättömien koneiden välillä.

Saab pyrkii virtuaalisen todellisuuden alalla hyödyntämään suomalaista osaamista. Saab on kehittänyt suomalaisen Varjo Technologiesin kanssa Gripen E/F-simulaattoreihin yhdistettyyn todellisuuteen perustuvan koulutusympäristön.

Saab perusti vuonna 2017 teknologiakeskuksen Tampereelle. Keskuksessa on tällä hetkellä töissä noin 60 insinööriä.