Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Seiska ja Yle kertovat Sanna Marinin jatkobileistä Kesärannassa – "Yksityiselämäni piiriin kuuluva asia", pääministeri kommentoi Ilta-Sanomille

Seiska kertoo, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) useista julkisuuden henkilöistä koostuva "bileremmi" viihtyy usein jatkoilla virka-asunnolla Kesärannassa. Lehti kertoo hauskaa pidetyn näin kesästä lähtien.

Väitetyissä Kesäranta-bileissä on ollut Seiskan vinkkaajien mukaan osallisena pitkälti samoja nimiä, jotka olivat saaneet kutsun toissa sunnuntain viralliseen kulttuuritapaamiseen, jonka jälkeen osa vieraista jäi Kesärantaan saunottelemaan.

Pääministeri kommentoi asiaa Ilta-Sanomille sähköpostilla Brysselistä.

– Vapaa-aikani vietto on yksityiselämäni piiriin kuuluva asia, enkä siksi kommentoi tarkemmin tähän liittyviä kysymyksiä tai yksityiskohtia. Myös ystävilläni ja vieraillani on oikeus yksityisyyteen, Marin sanoi lehdelle.

Myös Ylen tiedot kertovat Marinin pyörivän pop-piireissä. Ylen mukaan pääministeri seurueineen oli ollut syyskuun lopulla levynjulkistamiskeikalla, jonka päätteeksi oli sattunut erikoinen tilanne.

Ylen lähteen mukaan pääministeri oli koonnut artisteista, näiden ystävistä ja tutun tutuista joukon. Mukana oli 20–30 henkilöä.

He olivat yöllä kahden aikaan lähtenyt jatkoille Kesärantaan pääministerin virka-asunnolle viidellä tilataksilla, mutta vieraiden henkilötietoja ei tarkistettu Kesärannan portilla.

Ilta-Sanomat kysyi Marinilta myös arviota juhlien järjestämisen järkevyydestä kansalaisille annettavan esimerkin valossa nykyisessä koronatilanteessa.

Marin kommentoi tähän, että yhteiskuntaa avataan hybridistrategian mukaisesti ja tärkeintä on rokotekattavuuden mahdollisimman nopea kasvattaminen.