Asuntokauppa kiihtyi viime vuonna vilkkaammaksi kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana, kertoo Kiinteistövälitysalan keskusliitto. Liiton mittaushistoria ulottuu vuoteen 1999.
Koko kiinteistönvälitysalan kattavaan hintaseurantapalveluun rekisteröitiin viime vuonna yli 85 000 kauppaa, mikä on yli 10 000 kauppaa eli 13 prosenttia enemmän kuin toiseksi vilkkaimpana vuonna 2020.
Suurin kasvu kauppamäärissä tapahtui Lahdessa, missä kauppoja tehtiin yli 23 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Lahtea seurasi Kuopio, missä kasvua mitattiin noin 17 prosenttia. Espoossa ja Vantaalla kauppamäärät nousivat noin 15 prosenttia ja Oulussa 14 prosenttia.
Helsingissä asuntokaupat lisääntyivät yhdeksän prosenttia. Tampereella kasvua mitattiin seitsemän prosenttia ja Turussa viisi prosenttia.
Asuntokaupan siivitti ennätyslukemiin erityisesti vilkas alkuvuosi. Vuoden viimeisellä neljänneksellä jäätiin kauppamäärissä vuoden 2020 taakse, mutta taso pysyi silti korkeana.
Tarjonnan puute jäytää
Asuntokaupan arvo kasvoi viime vuonna lähes 18 prosenttia edellisvuodesta 18,1 miljardiin euroon. Kaupan arvo on ollut tasaisessa kasvussa vuodesta 2014 lähtien, mutta viime vuoden hyppäys oli Kiinteistövälitysalan keskusliiton mukaan poikkeuksellisen suuri.
Vaikka Helsingissä, Tampereella ja Turussa jäätiin kauppamäärien suhteellisessa kehityksessä jälkeen muista suurista kaupungeista, hinnat nousivat eniten juuri näissä kaupungeissa. Kiinteistövälitysalan keskusliiton mukaan tämä viittaa tarjonnan puutteeseen.
Helsingissä ja Turussa hinnat nousivat lähes kahdeksan prosenttia ja Tampereella hieman yli seitsemän prosenttia.
Etelä-Karjalassa eniten laskua
Maakunnittain tarkasteltuna vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnat nousivat eniten Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa, joissa kasvua mitattiin 8–9 prosenttia. Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnat nousivat reilut kuusi prosenttia.
Vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnat laskivat eniten Etelä-Karjalassa, missä laskua mitattiin noin viisi prosenttia. Seuraavaksi eniten laskua mitattiin Satakunnassa ja Pohjois-Karjalassa.
Kaupaksi kävivät viime vuonna erityisesti kerrostaloasunnot, joiden kaupat lisääntyivät 18 prosenttia. Rivitaloasuntojen kaupat lisääntyivät 11 prosenttia ja omakotitalojen kaupat kahdeksan prosenttia.