Venäjän seuraava sairas idea – voitonpäivän paraatiin liitetään ukrainalaisten sotavankien marssiosasto

Venäjällä vietetään joka vuosi toukokuun 9. päivänä voitonpäivää. "Suuren isänmaallisen sodan" päättymisen eli Saksan antautumisen (vuonna 1945) kunniaksi järjestettävä päivä on koko vuoden suurin juhla Venäjällä.

Tänä vuonna voitonpäivään liittyy monia viime vuosista poikkeavia piirteitä.

Muutama viikko sitten Venäjän johto esimerkiksi ilmoitti näyttävästi, että tänä vuonna voitonpäivän juhliin ei kutsuta ulkomaalaisia valtionpäämiehiä. Ärhäkällä ja riittävän aikaisin tehdyllä ulostulolla haluttiin välttää julkinen häpeä siitä, että kutsua olisivat noudattaneet vain Pohjois-Korean ja muutaman muun valtion johtajat.

Venäjän tuorein voitonpäivään liittyvä idea saattaa kuitenkin olla samalla kaikkein vastenmielisin.

Venäläisen verkkojulkaisun Gulagun mukaan Venäjän johto aikoo tuoda osaksi voitonpäivän paraatia Moskovan kaduille ukrainalaisten sotavankien marssiosaston. Gulagun tietojen mukaan jopa 500 ukrainalaista sotilasta pakotettaisiin marssimaan venäläisten sotilasosastojen ja sotilasajoneuvojen välissä.

Gulagun mukaan Venäjän johto haluaa näin havainnollistaa "Venäjän armeijan mahdin ja ylivoiman".

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut