Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus selvitti: suomalaiset valitsevat vaatteet käyttötarkoituksen mukaan eivätkä välitä mitä muut ajattelevat pukeutumisesta

Lähes 80 prosenttia suomalaisista ei välitä siitä, mitä muut ajattelevat heidän pukeutumisestaan. Kantar Sifon maaliskuussa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa toteuttamaan kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista 78 prosenttia vastasi, ettei välitä kovin paljoa tai lainkaan siitä, mitä muut ajattelevat heidän pukeutumisestaan. Vain kaksi prosenttia vastasi välittävänsä paljon muiden ajatuksista pukeutumiseen liittyen.

Pohjoismaisessa vertailussa tanskalaiset vaikuttivat välittävän vähiten muiden ihmisten mielipiteistä. Noin 90 prosenttia tanskalaisista vastaajista kertoi, ettei välitä muiden ajatuksista.

Tutkimuksen perusteella suomalaisten kuluttajien vaatevalintoihin vaikuttaa eniten käyttötarkoitus. Käyttötarkoituksen vaatteiden valintaperusteeksi vastasi 63 prosenttia suomalaisista. Käyttötarkoitus ohjasi vaatevalintoja myös muissa pohjoismaissa, mutta esimerkiksi Tanskassa vastaava osuus oli vain 39 prosenttia. Käyttötarkoituksen ohella suomalaisten vaatevalintoja ohjaa sää (38 prosenttia), taloudellinen tilanne (31 prosenttia) ja mieliala (21 prosenttia). Omalla pukeutumisella on myös vaikutusta suomalaisten itsevarmuuteen, sillä 52 prosenttia vastaajista kokee olevansa itsevarmempi, jos tuntee olonsa mukavaksi ja tyylikkääksi. Vain kymmenen prosenttia kertoi valitsevansa vaatteensa vallitsevan muodin mukaan.

Vastaajista kuusi prosenttia kertoi seuraavansa uusimpia trendejä ja 19 prosentti pitävänsä klassisesta tyylistä. Lähes puolet, 44 prosenttia, vastasi pitävänsä kiinni omasta henkilökohtaisesta tyylistään. Kolmasosa ei ole kiinnostunut muodista lainkaan.

Kantar Sifo toteutti maaliskuussa 2022 markkinatutkimuksen Zalandon toimeksiannosta Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Kussakin maassa tutkimukseen osallistui 1000 vastaajaa.