Kolumni En ehkä koskaan pääse sukuni kotisijoille, mutta siitä viis – hyökkäyssotaa käyvän valtion kanssa ei kaveerata

En ole koskaan käynyt isoäitini synnyinpaikassa. Se on Mantsinsaaressa Laatokalla. Aikanaan se oli osa suomalaista Salmin pitäjää, sittemmin itänaapurille luovutettua aluetta.

Ennen 1990-lukua ja Neuvostoliiton hajoamista luovutetuille kotiseuduille ei noin vain menty. Sitten tilanne muuttui. Moni äidin puolen suvustani kävi katsomassa, mistä on aikoinaan lähdetty. Mummo itse ei – ei halunnut lähteä menneitä itkemään, muistan hänen sanoneen.

Nuorena aikuisena oli kovin paljon kiinnostavampiakin matkakohteita kuin pusikoitunut saari ja huonosti hoidettu Karjala. Mietin, että ehtiihän tuonne joskus myöhemmin.

Nyt on alkanut kovasti kolkuttaa se tunne, että myöhästyin. Ovi on jo sulkeutunut. Ei ehdi enää.