Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruotsi tekee lisää rikospaikkatutkintaa Nord Stream -kaasuputkivuodoista

Ruotsin viranomaiset aikovat tehdä lisää rikospaikkatutkintaa Nord Stream -kaasuputkivuotojen tiimoilta Itämerellä. Syyttäjä Mats Ljungqvist kertoi päättäneensä asiasta yhdessä turvallisuuspoliisi Säpon kanssa. Ruotsin puolustusvoimat antaa tutkintaan virka-apua.

– Puolustusvoimilla on resurssit ja asiantuntemusta, jota tarvitaan rikospaikan tutkimiseen siten kuten haluamme, Ljungqvist kertoi perjantaina.

Vuodot Nord Stream 1 ja 2 -kaasuputkissa havaittiin syyskuun lopulla. Seismologisten mittausten perustella vuotopaikkojen luona tapahtui räjähdyksiä, minkä vuoksi vuotoja epäillään tahallaan aiheutetuiksi.

Vuotopaikoista kaksi on Ruotsin ja kaksi Tanskan talousalueella, mutta kansainvälisellä merialueella.

Venäläisen Gazpromin omistama Nord Stream -yhtiö on niin ikään lähettänyt vuotopakalle oman tutkimusaluksensa.