Hufvudstatsbladetin nykyinen vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi on nimitetty Helsingien Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi. Asiasta tiedottaa Sanoma Media.
Yläjärvi, 46, on työskennellyt aikaisemmin Iltalehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2018–2021 ja vuosina 2013–2018 Helsingin Sanomien toimituspäällikkönä.
Sitä ennen Yläjärvi on työskennellyt myös Kouvolan Sanomien päätoimittajana sekä uutistoimisto STT:ssä uutispäällikkönä ja Brysselin-kirjeenvaihtajana. Yläjärvi on valmistunut yhteiskuntatieteen maisteriksi Tampereen yliopistosta.
– Erja Yläjärvi vakuutti journalistisella näkemyksellään ja johtamiskokemuksellaan, lehteä julkaisevan Sanoman hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä kertoo tiedotteessa.
Yläjärvi aloittaa tehtävässään 4. syyskuuta. Siihen asti HS:n vastaavana päätoimittajana toimii Antero Mukka. Mukka on toiminut tehtävässään viime marraskuusta lehden edellisen vastaavan päätoimittaja Kaius Niemen erottua tehtävästään törkeän rattijuopumusepäilyn takia.
HS:n päätoimittajina jatkaa Antero Mukan lisäksi Laura Saarikoski.