Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen EU-harmonisoitu inflaatio hidastui maaliskuussa – ruoka kallistuu yhä nopeasti

Suomessa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukainen inflaatio hidastui maaliskuussa 6,8 prosenttiin, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Helmikuun lukema oli 7,9 prosenttia.

Inflaation hidastumiseen vaikutti muun muassa liikenteen kustannusten halpeneminen. Liikenteen kuluttajahinnat laskivat runsaat kaksi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Esimerkiksi polttoaineiden hinnat ovat tulleet selvästi alaspäin vuoden takaisesta. 95 E10 -bensiini maksoi maaliskuussa keskimäärin 1,98 euroa litralta. Dieselin keskihinta oli 2,02 euroa litralta. Viime vuoden maaliskuussa vastaavat keskihinnat olivat 95 E10 -bensiinillä 2,23 euroa ja dieselillä 2,33 euroa.

Vuosi sitten polttoaineiden hinnat lähtivät juuri maaliskuussa jyrkkään nousuun, kun öljy kallistui voimakkaasti Venäjän aloitettua laajan hyökkäyssotansa Ukrainassa.

Tilastokeskuksen mukaan ruoan kallistuminen jatkui yhä nopeana tämän vuoden maaliskuussa. Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat kallistuivat keskimäärin 16,4 prosenttia vuoden takaisesta. Ruoan hintojen nousuvauhti oli suunnilleen samaa luokkaa kuin helmikuussa.

Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana muun muassa omistusasumista eikä kulutus- ja muiden luottojen korkoja. Yhdenmukaistetun ja kansallisen kuluttajahintaindeksin tiedot voivat siten poiketa toisistaan jonkin verran. Esimerkiksi asuntolainojen korkojen voimakas nousu vuoden takaisesta ei näy yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä.

Tilastokeskus julkistaa Suomen viralliset maaliskuun inflaatioluvut kahden viikon päästä.

Saksan ja Espanjan inflaatio hidastui

Euroalueen maaliskuun inflaatiosta saadaan tänään puolenpäivän aikaan ennakkotietoja EU:n tilastokeskukselta Eurostatilta.

Saksassa ja Espanjassa inflaatio hidastui maaliskuussa selvästi, koska energia halpeni vuoden takaiseen verrattuna. Saksassa kuluttajahinnat nousivat 7,8 prosenttia ja Espanjassa 3,1 prosenttia vuoden takaisesta, maiden tilastoviranomaiset kertoivat eilen.

Espanjassa pohjainflaatio laski kuitenkin vain hieman ja oli 7,5 prosenttia. Pohjainflaatiosta on poistettu heilahteluille alttiiden energian ja ruoan hintojen vaikutus. Myös koko euroalueen luvuissa nähtäneen maaliskuun osalta kehitystä, jossa kokonaisinflaatio laskee selvästi energian halpenemisen vuoksi, mutta pohjainflaatio pysyy yhä sitkeästi koholla.