Puutiaisaivotulehduksen rokotusohjelma laajenee Kustaviin ja uusiin osiin Lohjanjärven saaristoalueella, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Sen tiedotteessa kerrotaan, että puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on noussut Kustavissa viiden seurantavuoden aikana joka vuosi.
Maksuttomia TBE-rokotuksia jatketaan edelleen Ahvenanmaalla, Paraisilla, Simossa, Kemin eteläisissä kaupunginosissa, Kotkan saaristossa, Lappeenrannassa Sammonlahden kaupunginosassa sekä Raahen edustalla Preiskarin saaressa.
Puutiaisen pureman välityksellä leviävä puutiaisaivotulehdus on TBE-viruksen aiheuttama aivotulehdus, joka voi aiheuttaa pitkäaikaisia neurologisia jälkioireita. Varsinaisen aivotulehduksen saa alle kolmasosa sairastuneista, ja suurin osa infektioista päättyy noin viikon kestävän kuumeilun ja epämääräisen pahan olon jälkeen.
Virus tarttuu punkin syljestä jo pureman alkuvaiheessa.
Ylilääkäri Tuija Leino muistuttaa tiedotteessa, ettei rokote suojaa punkeilta eikä estä punkkia tarttumasta ihoon. TBE-rokote ei myöskään suojaa borrelioosilta, joka on punkkien levittämistä taudeista yleisin.
– Perinteinen punkkisyyni kerran vuorokaudessa on tarpeen alueilla, joilla puutiaisia esiintyy, erityisesti borrelioositartunnan estämisessä, Leino sanoo.
Viime vuonna kansalliseen tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 69 puutiaisaivotulehdusta. THL:n mukaan tautitapausten määrä on hieman vähentynyt kahdesta edellisestä vuodesta.
Kuntakohtaisen seurannan ohella THL seuraa esimerkiksi kesämökkialueita. THL:n tutkija Sari Huusko kertoo tiedotteessa, että rajattujen riskialueiden osalta rokotussuosituksia harkitaan tapauskohtaisesti.