Koronaepidemia heikentää kuntien taloutta tänä vuonna vähintään 1,5 miljardilla eurolla, arvioi Kuntaliitto. Arvio perustuu Kuntaliiton 24 suurimman kaupungin talousjohtajille tekemään kyselyyn.
Arvioiden mukaan koronavirusepidemian myötä kaupunkien ja kuntien kunnallis- ja yhteisöverotulot supistuvat yli 700 miljoonaa euroa. Sote-menojen kasvu puolestaan heikentää kuntataloutta vähintään 400 miljoonalla eurolla.
Maksu- ja myyntituottojen pienenemisen arvioidaan vähentävän kuntien tuloja noin 200 miljoonalla eurolla. Lisäksi muut talousvaikutukset, esimerkiksi pelastustoimen kustannusten kasvu, heikentävät kuntataloutta yli 100 miljoonalla eurolla.
– Nyt esillä olevat luvut ovat minimiarvioita, ja onkin mahdollista, että todelliset vaikutukset ovat moninkertaiset. Kuntakenttä on kamppaillut talouden tasapainon saavuttamiseksi jo ennen koronaa, toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo Kuntaliiton tiedotteessa.
– Lopulliset vaikutukset voidaan arvioida vasta kriisin jälkeen. Jo nyt on kuitenkin selvää, että valtion on tuettava kuntia huomattavasti enemmän kuin tähän asti, jos esimerkiksi lomautuksia todella halutaan välttää, Karhunen jatkaa.
Pelastuspaketti tarvitaan
Koronavirusepidemian kuntatalousvaikutusten suuruuteen vaikuttaa Kuntaliiton mukaan ratkaisevasti se, missä laajuudessa ja kuinka kauan poikkeusolot jatkuvat. Myös se, paljonko henkilöstöä lomautetaan ja miten nopeasti yritystoiminnan toipuminen käynnistyy ja kuluttajien luottamus palaa, vaikuttavat liiton mukaan lopputulemaan.
Kuntaliiton kyselyyn vastanneiden kaupunkien mukaan maan hallitukselta tarvitaan heti esitykset kuntatalouden tukipaketin euromäärästä, toimenpiteistä, rahoituskanavista ja aikataulusta, jotta palvelut pystytään turvaamaan myös epidemian mahdollisesti pidentyessä ja laajentuessa.
Kaupunkien mukaan hallituksen toimien pitää näkyä kuntien pankkitileillä heti, koska koronaviruksen aiheuttama verokertymien romahtaminen vaikuttaa kuntien tulopohjaan välittömästi.