Trumpin ja Xin tapaamiselta odotetaan prameita puitteita mutta laihoja tuloksia

Yhdysvaltain valtiovarainministeri kertoi Xin saapumisen aikoihin, että maiden välistä tullisopua jatketaan alkuvuoteen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping neuvottelevat tänään maiden suhteista Washingtonissa. Aiheina ovat muun muassa avoimen kauppasodan välttäminen ja mahdollinen yhteistyö tekoälyn valvonnassa.

Lisäksi Trump ja Xi keskustelevat todennäköisesti myös Iranista ja Lähi-idän sodasta. Kiinan on väitetty välittäneen Iranille tiedustelutietoa, jota Iran on käyttänyt iskuissaan yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan.

Trump ei tapansa mukaan ole säästellyt superlatiiveja tapaamista kuvaillessaan, mutta asiantuntijat eivät odota neuvotteluiden tulosten yltävän pompöösien puitteiden veroisiksi.

Esimerkiksi tekoälyn kehityksessä Kiina kokee jääneensä jälkeen ja on siksi tuskin valmis rajoituksiin, eikä Trumpkaan ole niitä halunnut. Tämän Trump vahvisti Truth Social -somealustallaan lähettämässä viestissään ennen virallista tapaamista Xin kanssa.

– Superäly on iso keskustelunaihe, mutta haluan jättää sen nykyiselleen. Se on myös Kiinan kanta, Trump julisti käyttäen omaa nimitystään tekoälystä.

Lisäksi Xi on tunnetusti hillitty ja varovainen eikä ole Trumpin lailla taipuvainen improvisoimaan sopimuksia kahdenvälisissä tapaamisissa.

Mahdollisia pieniä voittoja on saatavissa esimerkiksi kiinalaisen fentanyylin virtojen rajoittamisessa Yhdysvaltoihin, uutiskanava CNN arvioi analyysissaan. Tutkimuslaitos Atlantic Council puolestaan ennakoi johtajien pääsevän sopuun ainakin tullien alentamisesta.

Trump vastassa lentokentällä

Trump otti Xin vastaan Andrewsin sotilastukikohdassa, jonne Kiinan presidentin kone laskeutui Suomen aikaa varhain torstaina. Yhdysvaltain presidentti ei yleensä ota vierailulle saapuvia valtionjohtajia vastaan lentokentällä.

Valtiovierailu jatkuu Suomen aikaa iltapäivällä järjestettävällä Valkoisen talon vastaanottoseremonialla. Tilaisuuden aikana nähdään muun muassa sotilaiden ohimarsseja sekä hävittäjien ja pommikoneiden ylilento. Sen jälkeen Trump ja Xi vetäytyvät kahdenkeskisiin neuvotteluihin.

Päivä päättyy Valkoisen talon juhlaillallisiin, jonne on kutsuttu useita tunnettuja yhdysvaltalaisia yritys- ja teknologiajohtajia, kuten Teslan ja SpaceX:n Elon Musk ja Amazonin Jeff Bezos. Kiinalaisia yritysjohtajia ei tiettävästi Xin seurueessa ole.

Tullisopu jatkuu kahdella kuukaudella

Vuosi sitten Xi ja Trump peruuttivat avoimen kauppasodan partaalta, kun Kiina muun muassa perui aikeet kieltää harvinaisten maametallien viennin Yhdysvaltoihin ja Trump alensi uhkaamiaan tulleja.

Tuolloin solmitun sopimuksen oli määrä päättyä 10. marraskuuta, mutta Xin saapumisen aikoihin tullisovun kerrottiin jatkuvan 10. tammikuuta asti.

Jatkumisesta kertoi Fox News -kanavan haastattelussa Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent, joka on viime päivinä neuvotellut Kiinan varapääministerin He Lifengin kanssa. Bessent sanoi lykkäyksen antavan heille lisäaikaa nähdä, mitä maat voivat tehdä talouden saralla.

Kauppasodan uhkan lisäksi Kiinan ja Yhdysvaltain suhteita ovat hiertäneet Yhdysvaltain sotilaallinen tuki Taiwanille ja sotatoimet Kiinan kumppania Irania vastaan.

Xi: Maidemme pitäisi olla kumppaneita

Presidentti Xi kertoi toivovansa maiden välistä yhteistyötä Kiinan valtiollisen Xinhua-uutistoimiston julkaisemassa lausunnossa.

– Maidemme pitäisi olla kumppaneita ennemmin kuin kilpailijoita, lausunnossa luki.

Xi sanoi odottavansa syvällisiä keskusteluja Trumpin kanssa maiden kahdenvälisistä suhteista ja keskeisistä kansainvälisistä kysymyksistä.

Trump kuvaili Xin vastaanottamista lentokentällä "mahtavaksi pieneksi tapaamiseksi" ja sanoi uskovansa, että he arvostivat vastaanottoa. Trump vieraili toukokuussa Kiinassa, jossa häntä oli lentokentällä vastassa Kiinan varapresidentti Han Zheng.