Tänä vuonna Lucia valittiin ensimmäistä kertaa ilman yleisöäänestystä. Lucia-keräyksen tuotoilla tuetaan lapsiperheitä.
Espoolainen Alisha Potrykus on valittu vuoden 2026 Suomen Luciaksi.
Valinta tehtiin tänä vuonna uudella tavalla. Perinteisestä yleisöäänestyksestä luovuttiin ja 11-jäseninen Lucia-komitea teki päätöksen.
Luciaksi tuleminen on ollut hänen pitkäaikainen haaveensa, Potrykus kertoo tiedotteessa. Hän odottaa erityisesti mahdollisuutta tuoda valoa ja iloa ihmisten arkeen tulevan vuoden aikana.
Lucia on hyväntekeväisyyskeräyksen keulakuva. Lucia-keräyksen tuotoilla tuetaan lapsiperheitä, joiden arki on syystä tai toisesta haastavaa. Vuonna 2025 keräys tuotti yli 202 800 euroa, ja varoilla tarjotaan tukea sekä yhteisöllisyyttä apua tarvitseville perheille.
Potrykus korostaa, että keräyksen merkitys on kasvanut, sillä yhä useampi perhe tarvitsee tukea arjessaan.
– Olen itse nähnyt läheltä, miten haastavat elämäntilanteet voivat vaikuttaa lapsiperheisiin, ja siksi ymmärrän heidän tilannettaan syvemmin.
Suomen Lucia kruunataan 13. joulukuuta Helsingin tuomiokirkossa. Kruunajaisten jälkeen Lucia-kulkue kiertää Helsingin keskustassa.
Lucia-kierueella Potrykus esiintyy yli sadassa tapahtumassa ympäri maata yhdessä vapaaehtoisten kanssa.