Teknologia- ja tekoälyosakkeet lähtivät selkeään laskuun Wall Streetillä torstaina. Välivaalien jälkeisenä päivänä Wall Street oli sulkenut pirteässä nousussa.
Paikallista aikaa torstaina aamupäivällä keskeisistä indekseistä oli eniten laskussa teknologiapainotteinen Nasdaq, joka yli neljä prosenttia miinuksella. Teollisuusindeksi Dow Jones oli reilun kahden prosentin ja laaja-alainen S&P 500 vajaan kolmen prosentin laskussa.
Laskun taustalla olivat huolet datakeskushankkeiden tulevaisuudesta Yhdysvaltain välivaalien jälkeen. Monet välivaaleissa voittoon nousseet ehdokkaat ovat luvanneet hillitä datakeskushankkeiden toteuttamista.
Öljyn hinta puolestaan kääntyi nousuun torstain aikana. Pohjois-Amerikan WTI-laadun barrelihinta oli Suomen aikaa kuuden jälkeen illalla noussut jälleen päälle 90 dollarin ja Pohjanmeren Brent-laatu noin 97 dollariin.