Jyväskylän yliopiston humanististen tieteiden sijoitus tippui brittiläisessä THE-rankingissa – ylsivät suomalaisista yliopistoista kolmanneksi 2.10.2019 17:04
Yliopistojen todistusvalinnan piti vähentää pääsykoekurssien tarvetta – yritykset kertovat muiden valmennuskurssien suosion kasvaneen 18.8.2019 14:48
Yliopistojen rehtorit ehdottavat ylioppilaskokeiden aikastamista jopa tammikuulle – näin Elmo, 18, olisi välttynyt turhalta pänttäämiseltä valintakokeisiin 5.7.2019 7:53
Jyväskylän yliopiston rehtori suhtautuu varovaisesti ylioppilaskirjoitusten aikaistamiseen – ehdottaa valintakokeiden ennakkomateriaalin karsimista minimiin 5.7.2019 17:57
Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen suosio moninkertaistui muutamassa vuodessa, ja avoimen yliopistonkin suosio on selvässä kasvussa 4.7.2019 5:00
Janina Ojala alisuoriutui valintakokeissa, mutta ovet yliopistoon avautuivat toista väylää "Kahdeksan kuukautta olin päivät kirjastossa ja illat töissä" 4.7.2019 20:35
Vain alle kolmasosa hakijoista sai opiskelupaikan korkeakoulusta – opiskelemaan voi päästä vielä lisähaun kautta 28.6.2019 12:17
KORJAUS: Todistusvalinta aiheutti reputtamisaallon Vaasan yliopistossa ja huonojen arvosanojen suman Turun yliopistossa, nyt Helsingin yliopisto varautuu samaan 16.6.2019 16:02
Helsingin Sanomat: Jyväskylän yliopisto jyrää professorivertailussa – katso, ketkä ovat 12 Jyväskylän professoria top-kympissä 22.4.2019 19:38
Yliopisto-opintoihin voi jatkossa päästä vaihtoehtoisia reittejä – "Ei voi olla niin, että onnistuminen kirjoituksissa määrittelee ihmisen elämän pitkälle aikuisuuteen" 2.11.2018 13:11
Kipinät lentävät jälleen sanasodassa professori Tapio Puolimatkan ympärillä – "Esittää täysin kummallisia näkemyksiä" 3.10.2018 15:33
Professori tyrmää esityksen kaikille avoimista yliopistoista: "Kaikkia halukkaita ei voida valita" 15.7.2018 13:52
Yliopistoihin kolmas lakkovaroitus – myös Jyväskylän yliopisto liittyisi työtaisteluun 27.2.2018 19:02
Yliopisto-opiskelijat eivät pääse enää gynekologille, kun amk-opiskelijat tulevat YTHS:n palvelujen piiriin 21.2.2018 5:00
Kaikki yliopistot eivät ehkä tulevaisuudessa tee kaikkea – profiloitumisen hyödyistä kova debatti 1.2.2018 6:00
Lehtori huolissaan yliopisto-opiskelijoiden kirjoitustaidoista: Esseevastaus muistutti kauppalistaa 31.12.2017 6:30
Moni professori näkee maakuntia vain junan ikkunasta: "En tunne täältä muita kuin yliopiston väkeä" 22.10.2017 5:00
Oulun yliopisto aloittaa ohjelmistotuotannon kandidaattiohjelman kiinalaisyliopiston kanssa 9.10.2017 8:44
Ylen eronnut päätoimittaja Jääskeläinen vierailevaksi tutkijaksi Oxfordin yliopistoon 29.8.2017 14:00
Jopa puolet työajasta rahoituksen hakemiseen – "Fiksuille ihmisille on parempiakin paikkoja kuin yliopisto" 30.7.2017 15:17
SYL: Itä-Suomen yliopistosta virheellisen tiedon saaneilla voi olla edelleen oikeus opiskelupaikkaan 5.7.2017 17:21
Karjalainen: Ratkaisu virheellisistä opiskelijavalinnoista tehdään vasta elokuun lopussa 4.7.2017 8:42
Äiti Keskisuomalaisen Mielipide-palstalla: "Itä-Suomen yliopisto tyrmäsi tyttären unelmat" 4.7.2017 8:42
Jyväskylän yliopisto neljänneksi suosituin – syksyllä aloittaa yli 2 300 uutta opiskelijaa 30.6.2017 10:34
Yliopistojen varainkeruukampanja päätökseen – ahkera kampanjointi kutistaa valtion kannustinkerrointa 30.6.2017 7:29
Kymmenet opettajakoulutukseen päässeet joutuivat pettymään – Itä-Suomen yliopisto olikin tehnyt virheen 29.6.2017 17:07
Yli 70 hakijaa sai virheellisen ilmoituksen paikan saamisesta luokanopettajakoulutukseen 29.6.2017 12:27
Oulun yliopiston dosentti syyllistyi plagiointiin – kiistää tekonsa tarkoituksellisuuden 16.6.2017 14:26
Yliopistoissa stressataan kasvaneesta työtaakasta – tutkimuksen sijaan aika menee hallintoon ja opettamiseen 14.6.2017 10:33