Potilasturvallisuuslakiäänestyksen jälkeisenä aamuna, ensimmäisessä saapuneessa sähköpostissa minulle toivotaan syöpää perseeseen ja sitä, että saisin hoitovirheen seurauksena veritulpan tai muuta vastaavaa.
Kirjoittaja on kollegani Pirkanmaalta, esimiestyössä kotihoidon yksikössä. Hän toivoo, että en olisi mennyt äänestykseen, kun en voinut olla äänestämättä lain puolesta.
Vastasin hänelle, että arvomme eivät taida kohdata eikä tapanani ole olla työstä pois sen vuoksi, että siellä käsitellään vaikeita asioita.
Potilasturvallisuuslaki on ollut harvinaisen vaikea ja hankala asia ja siitä on monella hyvin väärä mielikuva.
Asiasta on tahallisesti haluttu luoda väärää mielikuvaa.
Asiasta on tahallisesti haluttu luoda väärää mielikuvaa. Se ei poista työtä tekeviltä lakko-oikeutta. Ensisijaisesti suojelutyöstä on sovittava työnantajan ja työntekijöiden kesken. Jos sopimaan ei pystytä, potilaiden henki turvataan lailla.
Poljetaanko hoitajien perusoikeuksia tällä lailla? Tilanteessa, jossa kaksi perusoikeutta törmää toisiinsa, tulee tehdä punnintaa, kumpi menee kumman edelle. Siitä on kyse mitä suurimmassa määrin myös kansanedustajan työssä, millaisilla arvoilla ja painotuksilla työtäsi teet. Tässä laissa on kyse hoitajien perusoikeuksista työtaisteluun ja toisella puolella oikeus elämään.
Nyt voimaan tullut laki voidaan ottaa käyttöön vain niissä työtaistelutilanteissa, joissa työnantaja on mm. ensin perunut kaikki suunnitellut leikkaukset, siirtänyt hoitoa vaativat potilaat muihin sairaaloihin, hyödyntänyt ostopalvelut ja selvittänyt yhteistyömahdollisuudet muiden kuntien ja kuntayhtymien kanssa ja vielä tämän kaiken lisäksi priorisoinut. Työnantajalla on myös velvollisuus neuvotella ja sopia suojelutyöstä.
Jos mikään näistä toimista ei riitä turvaamaan potilaiden ja ihmisten henkeä ja terveyttä, vasta sen jälkeen tämä laki voidaan ottaa käyttöön. Ja hoitaja, joka määrättäisiin suojelutyötä tekemään, olisi oikeutettu 1,3-kertaiseen palkkaan, jotta sekin olisi hintansa vuoksi pidäke työnantajalle olla käyttämättä tätä mahdollisuutta. Kyseessä on tosiasiallisesti viimesijainen keino potilaiden hengen turvaamiseksi.
Jotta asiaan on näin sairaanhoitajana, kansanedustajana, äitinä, omaisena, potilaana ja useassa muussa elämän roolissa voinut tehdä päätöksen, on asia pitänyt palastella osiin.
Loppujen lopuksi vastakkain ovat siis kaksi perusoikeutta, joissa minun arvoillani oikeus elämään menee ohi. Onneksi olen saanut paljon myös sellaista palautetta ihmisiltä, hoitajilta, omaisilta ja potilailta, että päätös oli tässä tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto.
Nyt tarvittaisiin neuvottelutahtoa molemmilta osapuolilta.
Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Keski-Suomesta.