Jyväskyläläisten urheiluseurojen velat kaupungille ovat kasvaneet tammikuun 223 000 eurosta lähes 290 000 euroon (KSML 3.11.). Noin 30 prosentin kasvu osoittaa, ettei nykykäytäntö ole estänyt velkojen kokonaismäärän kasvua.
Velkapotti on toki pieni, kun sitä vertaa kaupungin lähes puolen miljardin euron vuotuisiin toimintamenoihin. Velkojen nopea kasvu vaatii silti, että kaupunki tiukentaa maksuehtojaan.
Osa seuroista on lyhentänyt velkaansa tai hoitaa sitä sovitun maksusuunnitelman mukaisesti. Esimerkiksi Jyväskylän Taitoluisteluseuralla on kaupungille lähes 91 000 euroa velkaa. Seura kertoo maksavansa velkaa kaupungin kanssa sovitun suunnitelman mukaisesti.
Osalla velat ovat silti perinnässä tai ulosotossa, ja joidenkin seurojen velat ovat kasvaneet. Kaupunki perii saatavia myös konkurssiin menneeltä seuralta.
Löysä velkapolitiikka kohtelee seuroja epätasa-arvoisesti.
Maksuaika muuttuu käytännössä taloudelliseksi tueksi, jos seura käyttää kaupungin tiloja samalla, kun vanha velka ei lyhene tai uutta kertyy lisää.
Maksamatta jääneistä kaupungin laskuista ei saa muodostua avustusta, josta ei ole päätetty avoimesti ja jota muut seurat eivät voi hakea.
Löysä velkapolitiikka kohtelee seuroja epätasa-arvoisesti. Laskunsa ajallaan maksava seura voi joutua korottamaan harrastusmaksuja, vähentämään työntekijöitä tai luopumaan kilpailutoiminnasta.
Urheiluseurojen maksujärjestelyillä on oltava yhtenäiset ehdot. Vanhan velan on lyhennyttävä sovitusti, uutta velkaa ei saa syntyä ja talouden tasapainottamiselle on määrättävä takaraja.
Kaupungin on lisäksi asetettava velkakatto. Kun seuran avoimet laskut saavuttavat enintään 5 000 euroa, seura saisi käyttää kaupungin maksullisia tiloja ja palveluja vain ennakkomaksulla. Samalla sen olisi sovittava kaupungin kanssa vanhan velan lyhentämisestä.
Nuorten harrastuksia ei silti pidä katkaista harkitsemattomasti. Jos toiminta katsotaan tärkeäksi, kaupunki voi myöntää junioritoimintaan esimerkiksi määräaikaisen ja tarkasti kohdennetun avustuksen. Näin tuki kohdistuu harrastajiin eikä vanhojen velkojen kattamiseen.
Harrastajista, seura-aktiiveista ja vanhemmista kaupungin seuroille sallima pitkä velkapiikki näyttää armolliselta ja hyväksyttävältä.
Pahimmillaan se kuitenkin lykkää välttämättömiä ratkaisuja, kasvattaa seurojen velkataakkaa ja lisää kaupungin luottotappion vaaraa.