Pääkirjoitus 6.11.2026 Finnair teki rohkean ja hyvän päätöksen

Finnairin päätös jatkaa Jyväskylän-lentoja kaupallisin ehdoin on erinomainen uutinen Keski-Suomelle. Valtion ostoliikennekausi päättyy keväällä 2028.

Ennakoiva sitoutuminen poistaa epävarmuutta ja osoittaa, että valtion enemmistöomistama Finnair kantaa vastuuta Suomen saavutettavuudesta.

Pörssiyhtiölle reitin on kuitenkin oltava kannattava. Finnair tavoittelee sitä toimivilla aikatauluilla, jatkoyhteyksillä ja tehokkaalla kalustonkäytöllä.

Valtion tukeman liikenteen muuttaminen markkinaehtoiseksi ei ole pieni muutos. Tuki Jyväskylän-reitillä on ollut 150 euroa matkustajaa kohti.

Lentoyhtiö kantaa vastuuta saavutettavuudesta.

Lennoilla on suuri merkitys esimerkiksi Valtralle ja Valmetille (KSML 5.11.). Valtran työntekijät tekevät Jyväskylästä vuosittain noin 1 000 lentomatkaa, joista 95 prosenttia jatkuu Helsingin kautta ulkomaille.

Valmetille lennot palvelevat maailmalla liikkuvia myynnin ja projektinhoidon työntekijöitä. Esimerkiksi mannertenvälisen lennon jälkeen jatkolento Jyväskylään tukee reissaajien jaksamista.

Myös Keski-Suomen matkailu tarvitsee lentoyhteyksiä. Alvar Aallon arkkitehtuuri tuo Jyväskylään kävijöitä ulkomailta, ja jatkolento Helsingistä madaltaa kynnystä saapua kaupunkiin.

Kaupallisen liikenteen alettua päivittäiset aamu- ja iltalennot helpottavat matkojen suunnittelua. Tikkakosken lentoasemalle ei kuitenkaan kulje julkista liikennettä, joten myös vapaa-ajan matkustajien on päästävä sinne kohtuuhintaan ilman omaa autoa.

Uusi kolmiolento Helsinki–Joensuu–Jyväskylä–Helsinki on Jyväskylän kannalta onnistunut ratkaisu. Joensuun kautta kierretään vain Helsingistä lähtevällä aamupäivän lennolla.

Jyväskylästä kone lentää suoraan Helsinkiin ja saapuu kello 14.30, joten matkustajat ehtivät iltapäivän jatkolennoille. Päinvastainen järjestys olisi heikentänyt yhteyden käyttökelpoisuutta.

Kaupallisin ehdoin lentäminen tarkoittaa, että puheet yhteyksien välttämättömyydestä on lunastettava käytännössä. Valtran, Valmetin ja muiden yritysten on käytettävä lentoja silloin, kun ne palvelevat työmatkan tarkoitusta. Matkailutoimijoiden pitää rakentaa tuotteita ja markkinointia yhteyden varaan.

Finnair tarjoaa alueelle mahdollisuuden, jota on toivottu. Paras kiitos päätöksestä on se, että lentokoneiden paikat täyttyvät. Kun yhteyttä käytetään, Jyväskylä pysyy osana kansainvälistä Suomea ilman valtion tukea.