Serbian presidentti erosi odotetusti

Serbian presidentti Aleksandar Vucic kertoi sunnuntaina odotetusti eroavansa presidentin tehtävästään. Vucic eroaa, jotta hän voi asettua ehdolle pääministeriksi ensi kuun vaaleissa.

– Haluan osallistua tavallisena ihmisenä, yhtenä kansasta, Vucic perusteli.

Vucicista tulee nyt oikeistolaisen Serbian edistyspuolueen kärkiehdokas ja puolueen tarjokas Serbian pääministeriksi.

Vucic hajotti parlamentin aiemmin tässä kuussa, ja ennenaikaiset parlamenttivaalit pidetään ensi kuun lopulla.

Vaalit olisi normaalin aikataulun mukaan pidetty vasta ensi vuoden joulukuussa. Maassa on kuitenkin ollut jo liki kahden vuoden ajan jatkuvia hallinnon vastaisia mielenosoituksia.

Opiskelijavetoiset protestit saivat alkunsa toissa vuoden marraskuussa tapahtuneesta Novi Sadin rautatieaseman katoksen romahtamisesta, jossa sai surmansa 16 ihmistä. Turman syynä pidettiin yleisesti korruptiota ja siitä johtuvaa surkeaa rakentamista.