Norjan bonusprinssin aresti jatkuu

Norjassa kuningatar Mette-Maritin poika Marius Borg Höiby pysyy nilkkapannalla seuratussa kotiarestissa. Paikallisesta oikeuden päätöksestä kertoi keskiviikkona norjalaislehti VG.

Tuomioistuimen mukaan on suuri riski, että Höiby tekisi uusia rikoksia vapaalla jalalla.

Maanantaina lehti kertoi oslolaisen tuomioistuimen päätöksestä, jonka mukaan Höiby olisi jo pääsemässä eroon valvonnasta, mutta syyttäjä valitti päätöksestä.

Höiby on viettänyt aikaa myös tutkintavankeudessa.

Höiby tuomittiin kesällä Oslon käräjäoikeudessa vankeuteen muun muassa raiskauksista ja pahoinpitelystä. Tuomiosta on valitettu, ja viime kuukaudet Höiby on odotellut uutta päätöstä kotiarestissa kuninkaallisessa kartanossa Skaugumissa.

Bonusprinssinä tunnetulla Höibyllä ei ole oikeita kuninkaallisia arvonimiä. Hän on Mette-Maritin vanhin lapsi aiemmasta suhteesta.