Valtio ja avustukset pelin henki – kotitaloudet rahoittavat liikkumisen, julkinen varainkäyttö on urheilun rahavirroista kolmannes 21.9.2021 18:13
Kysely: Keskisuomalaisyritysten työllisyysnäkymät parantuneet - "Kasvuhalua on, mutta sitä hidastaa pula osaavasta työvoimasta" 21.9.2021 13:41
Spinnovan ja kenkäjätti Eccon yhteisyrityksen tuotantolinja tehdään Jyväskylän Seppälänkankaalle – kaikki etenee yhtiön mukaan suunnitellusti, vaikka alkuvuoden tulos oli yli kolme miljoonaa euroa tappiolla 16.9.2021 9:20 | Päivitetty 16.9.2021 16:27
Jyväskylän keskustassa liki vuosikymmenen toiminut salaattibaari asetettiin konkurssiin 15.9.2021 11:00
Plus Katsastuksen uudeksi toimitusjohtajaksi Heikki Nikkola Jyväskylästä - 12 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä katsastusyritys työllistää 120 ihmistä 14.9.2021 17:06
Valtio siirtää SSAB-osakkeet Solidiumista valtioneuvoston kanslian suoraan omistukseen 14.9.2021 13:18 | Päivitetty 14.9.2021 13:35
Jyväskyläläinen Trustmary sai lähes kahden miljoonan euron rahoituksen kansainvälistymiseen – yrityksen tavoitteena on saada tyytyväisten asiakkaiden ääni paremmin kuuluviin myynnin lisäämiseksi 14.9.2021 8:00
Terveystalo osti jyväskyläläisen Ankkurin Lastensuojelupalvelut – "Olen iloinen, että jatkaja allekirjoittaa yhtiömme ideologian ja arvot" 10.9.2021 13:28
Konsulttiyhtiö: Liigaseurojen liikevaihto laski viime kaudella 39 prosenttia edelliskaudesta 9.9.2021 14:08 | Päivitetty 9.9.2021 14:25
Sammet Dampersille jälleen iso potti – katso Keski-Suomen suurimmat kustannustuen saajat uusimmalta hakukierrokselta 9.9.2021 6:00
Karstulan ainoa vaatekauppa Matti ja Maija meni konkurssiin – korona vähensi ratkaisevasti asiakkaiden määrää 7.9.2021 13:19
Etla: Korona runteli tapahtuma-alaa rajusti – alan yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa putosi yli viidenneksen 6.9.2021 9:13 | Päivitetty 6.9.2021 12:01
Säynätsalon entisellä vaneritehtaalla puretaan vielä loppuja koneita ja laitteita, mutta ensimmäinen iso vuokralainen on jo saatu 3.9.2021 6:00
Perinteikäs liikenneasema Kyläseppä myytiin Petäjävedellä – "Tein päätöksen hyvällä mutta myös haikealla mielellä", sanoo Vesa Strömberg 2.9.2021 13:20 | Päivitetty 2.9.2021 13:48
Pk-yritysten suhdannenäkymät paranivat Keski-Suomessa – myönteisimmät odotukset ovat maakunnan eteläosissa 1.9.2021 12:40 | Päivitetty 1.9.2021 13:21
Ekovilla-eristettä valmistava EcoUp tähtää First North -listalle 1.9.2021 8:30 | Päivitetty 1.9.2021 9:12
Jyväskyläläinen ohjelmistoyritys alkoi hyödyntää työperäistä maahanmuuttoa ja liikevaihto lähti nousukiitoon – muille markkinoille pääsemiseen tarvitaan natiivia kielitaitoa ja osaamista 1.9.2021 7:00
Podcast | JYPin viime vuoden tulos oli maltillisesti tappiollinen – “Tulot olivat käytännössä nolla”, sanoo toimitusjohtaja Radio Keskisuomalaiselle 31.8.2021 16:15
JYP Jyväskylä teki 70 000 euroa tappiota, tulojen romahdettua korona-avustukset kompensoivat tilannetta – Jukka Seppänen: ”Tulosta voidaan pitää olosuhteet huomioiden kohtuullisena” 31.8.2021 14:00 | Päivitetty 31.8.2021 20:13
Pelicans teki miljoonatappion – Valtteri Bottas mukaan pelastustalkoisiin 26.8.2021 14:39 | Päivitetty 26.8.2021 17:08
Honkarakenne paransi tuntuvasti tulostaan ja liikevaihtoaan 26.8.2021 12:02 | Päivitetty 26.8.2021 12:46
Honkarakenteella huiman hyvä alkuvuosi mökkibuumin siivittämänä – raaka-ainepula on kuitenkin riesana, minkä vuoksi toimituksia on siirtynyt 26.8.2021 9:59
Ahlström myy entisen valtionyhtiö Destian ranskalaiselle Colakselle – Destian toimitusjohtajan mukaan kauppa antaa selkänojaa Pohjoismaissa laajentumiseen 26.8.2021 9:03 | Päivitetty 26.8.2021 21:28
MaRan jäsenkysely: Kesä ei ollut menestys toimialalle, syksy näyttää vaikealta 25.8.2021 8:39 | Päivitetty 25.8.2021 11:49
Mediatalo Keskisuomalaisen liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani selvästi – "Digitaaliset tuotot kompensoivat jo kohtuullisesti printin loivaa laskua" 24.8.2021 15:06
Jyväskyläläisen it-talo Buildercomin omistaja vaihtui – ruotsalaissijoittajan salkussa on jo 70 yritystä 23.8.2021 18:30
Yritysten kiinnostus koronaan liittyvää kustannustukea kohtaan hiipunut hieman – hakemustahti nyt hitaampi kuin aiemmin 22.8.2021 11:26 | Päivitetty 22.8.2021 16:11
Marimekon huhti–kesäkuun tulos yli tuplaantui – parannusta selittää koronapandemian viime vuonna aiheuttama myynnin pudotus 19.8.2021 8:19 | Päivitetty 19.8.2021 12:09
Jyväskylän suurin kiinteistönomistajiin kuuluva pörssiyhtiö Investors House paransi tulostaan 16.8.2021 10:39 | Päivitetty 16.8.2021 12:25
Yli 50 suurta ja keskisuurta yritystä haki korvauksia koronasulkemisista 13.8.2021 17:03 | Päivitetty 13.8.2021 17:22
Kaipolan alasajo iski Jämsän talouteen jopa kolmasosan kokoisen loven – muualla Keski-Suomessa tilanne on valoisampi, mutta silti koronaa edeltävää huonompi 13.8.2021 12:34 | Päivitetty 13.8.2021 13:28
Pihlajalinna paransi tuntuvasti kevään tulosta – koronapalveluiden osuus liikevaihdosta viitisen prosenttia 13.8.2021 8:39
Jyväskylässäkin vaikuttava Solteq esitteli kovia alkuvuoden lukuja – liikevaihto kasvoi 16,6 prosenttia ja liikevoitto liki kaksinkertaistui 12.8.2021 13:50
Harvia löylytti jälleen komean tuloksen – osake lähti kuitenkin kovaan luisuun 12.8.2021 9:53 | Päivitetty 12.8.2021 15:25
Rovio jatkoi voitollisena, tulos putosi puoleen – osakekurssi notkahti heti, yhtiö uskoo yhä mobiilipelimarkkinoiden kasvuun 12.8.2021 9:42 | Päivitetty 12.8.2021 10:24
Koronapalvelut kasvattivat edelleen Terveystalon liikevaihtoa toisella neljänneksellä – digitaalisissa vastaanotoissa lähes 70 prosentin lisäys 12.8.2021 9:32 | Päivitetty 12.8.2021 10:08
Lämmin sää tuki Olvin tuotteiden kysyntää – myynti, tulos ja liikevaihto kohenivat toisena koronakeväänä 12.8.2021 9:27 | Päivitetty 12.8.2021 9:56
Lisää hyviä rekrytointiuutisia Jyväskylään: ohjelmistotalo eCraft palkkaa ja kouluttaa 10–15 ihmistä pilvipalveluasiantuntijoiksi 11.8.2021 16:06
Tulostaan roimasti parantanut Posti: verkkokaupan kasvu palaamassa pandemiaa edeltäneelle tasolle 11.8.2021 8:51 | Päivitetty 11.8.2021 9:36
Jyväskylästä mojovia Pusuja maailmalle – Puuppolan Suksi tavoittelee ekologisilla vapaalaskusuksillaan isoja markkinoita, tehdaslaajennus valmistuu syyskuussa 11.8.2021 6:00