Elokuva-arvio | Kiekkotähti Marko Jantusen päihdehuuruisesta alamäestä luotu faktio on säälimätön ja kaunistelematon pelastautumistarina 26.8.2022 16:32
Elokuva-arvio | Seitsemän palkkamurhaajaa samuraitten maassa – japanilaiseen junaan sijoittuva neljän tähden trilleri on tähtinäyttelijöillä kuorrutettua synkkää komediaa ja lahtausta Tarantinon hengessä 5.8.2022 10:33
Elokuva-arvio | lkikurinen keijukainen ja omintakeinen poika pelastavat luontoa viiden tähden koko perheen elokuvassa Sihja – kapinaa ilmassa 4.8.2022 16:24
Elokuva-arvio | Riemastuttava espanjalainen elokuva omistavan luokan tekopyhyydestä – Hyvä pomo käsittelee johtajuutta ilkikurisen tragikoomisesti ja kovasti koskettaen 21.7.2022 16:09
Elokuva-arvio | Yliluonnolliset kerronnan elementit muuntautuvat lähestulkoon normaaleiksi taidokkaassa kidnappauselokuvassa The Black Phone 19.7.2022 19:54
Elokuva-arvio | Moulin Rouge! -ohjaaja teki sen taas – modernin valkokankaan Elvis on sähäkkä, autenttinen ja runsas 29.6.2022 14:53
Elokuva-arvio | Ranskalainen animaatio Kätyrit: Grun tarina on visuaalista ilotulitusta – ikiömäisen roiston syntytarina tarjoaa myös toimintaa ja huumoria 29.6.2022 12:27
Varsalive siirtyi laitumelle ja tammat nauttivat nyt kesästä – katso leppoistakin leppoisampaa suoraa lähetystä 20.6.2022 13:23
Vanhat kuvat | Sateisen juhannuksen juhlat keräsivät keskisuomalaiset tanssilavojen ja kokkojen ääreen 1962 – Saarijärven juhannuskisat jälleen yleisömenestys 20.6.2022 15:13
Elokuva-arvio | Men-jännityselokuva huipentuu lopulta visionääriseksi outoudeksi ja haastaa katsojansa 10.6.2022 7:40
Muuttuva luonto | Mihin katosi mansikkakirjosiipi? Aikaisemmin Keski-Suomessa yleinen perhonen on harvinaistunut ketojen katoamisen myötä 4.6.2022 6:00
Elokuva-arvio | Operaatio Mincemeat esittelee suuren petosharhautuksen brittityyliin, mutta käsikirjoitus ei vakuuta 3.6.2022 8:00
Suomen moukarinaisten 70 metrin kerho sai uuden jäsenen – "Ei tarvitse enää heitellä peräkylän sivukentillä" 29.5.2022 21:09
Virroilla sijaitsevaa kiertotalousyhtiötä houkuttelee pörssilistautuminen – "Tulevaisuudessa se voi olla yksi vaihtoehto" 28.5.2022 6:37
Elokuva-arvio | Taiturimainen dokumentti Elisabet II:sta yllättää tuoreella tyylilajillaan, oivaltavalla leikkauksellaan, rinnastuksillaan sekä musiikillaan 20.5.2022 6:30
Elokuva-arvio | Päältä kaunis animeleffa Jujutsu Kaisen O tarjoilee pitkävetistä ja mielikuvituksetonta taistelua, joka päättyy vasta lopputeksteihin 12.5.2022 17:39
Elokuva-arvio | Eiffel-tornin rakennusprojektista kertovan historiallisen draaman päärooliin nousee kuvitteellinen rakkaussuhde 12.5.2022 14:37
Mies kertoi, että tuntematon henkilö ampui häntä vesijetistä Virroilla – poliisi epäilee väärien tietojen antamisesta 9.5.2022 10:26
Elokuva-arvio | Downton Abbey tarjoilee seuraajilleen takuuvarmaa brittilaatua, joka kuitenkin tukehtuu omaan hengettömyyteensä 4.5.2022 9:33
Elokuva-arvio | Katsojan mieleen vyöryvä Everything Everywhere All at Once on huimaava kunnianosoitus hyvyydelle, rakkaudellisuudelle ja armollisuudelle 13.3.2023 9:53
Elokuva-arvio | Bensa palaa, kumi käryää, moposedät urpoilevat ja meno on kuin kirkonkylillä MC Helper beKINGs -elokuvassa 23.4.2022 17:13
Elokuva-arvio | Itseironialla, tähtikultilla ja toimintaelokuvien kliseillä leikittelevä draama tarjoilee hersyvää katsottavaa, sekä tietysti Nicolas Cagen 23.4.2022 14:01
Elokuva-arvio | The Northman on visuaalisesti komea, mutta sisällöllisesti kompasteleva viikinkidraama, jonka nimekäs näyttelijäkaarti vain piipahtaa parissa kohtauksessa 22.4.2022 9:24
Röyhkeyden huippu? Eläkeläismies joutui väkivaltaisen ryöstön uhriksi autettuaan ojaan ajaneen auton matkustajia Virroilla 12.4.2022 16:12
Elokuva-arvio | Norjalainen trilleri yhdistää lähiöarjen harmauden, telepatian, lasten mielikuvittelun ja autismin intensiiviseksi katsomiskokemukseksi 7.4.2022 13:14
Elokuva-arvio | Aku Louhimiehen Odotus on neljän tähden kirpeän kivulias, mutta silti kaunis kolmidraama 31.3.2022 13:23
Tuulen puhuri on kaatanut puita tantereelle runsain mitoin ympäri Keski-Suomea – Toivakassa suuri mänty kaatui omakotitalon päälle 26.3.2022 20:38
Elokuva-arvio | Rap-duo JVG:stä kertova dokumentti näyttää, kuinka tuotteistaminen kasvattaa sekä miehiä että tulovirtaa 25.3.2022 9:21
Ilmavoimien taistelulentäjät harjoittelevat ensi viikolla – lentotoimintaan osallistuu 10 Hawkia, 1 Hornet ja 1 Learjet 18.3.2022 20:39
Elokuva-arvio | Japanin Oscar-ehdokas Drive My Car on lumoavan kaunis ja vaivihkaisesti katsojansa viettelevä kokemus 17.3.2022 21:01
Elokuva-arvio | Tuukka Temosen "maalaiskannabiskomedia" muistuttaa valkokankaalle siirrettyä pienen harrastajaporukan kesäteatteriesitystä – eikä ollenkaan hyvällä tavalla 17.3.2022 20:58
Vanhat kuvat | Automaattikeskukset korvasivat sentraalisantrat, Jyväskylä sai lennätinkonttorin ja Virrat puhelinkopin keskustaan 60-luvulla 14.3.2022 11:43
Elokuva-arvio | Riipaisevan kaunis seitsemän Oscar-ehdokkuuden Belfast koskettaa tässä hetkessä erityisen syvältä 11.3.2022 11:26 Elokuva-arvio | Licorice Pizza on hämmentävän outo ja arvoituksellinen ensirakkaustarina 11.3.2022 11:26
Elokuva-arvio | Licorice Pizza on hämmentävän outo ja arvoituksellinen ensirakkaustarina 11.3.2022 11:26
Elokuva-arvio | Licorice Pizza on hämmentävän outo ja arvoituksellinen ensirakkaustarina 11.3.2022 11:26
Leffa-arvio | Unenomainen ja värikylläinen taiteilijaelämäkerta – Marimekon kuosit heräävät henkiin kauniissa ja suorasanallisessa dokumentissa 3.3.2022 18:03
Henkilöauto ajautui tieltä Virroilla – kuljettaja lähti tarkastukseen terveyskeskukseen 18.11.2021 16:30
"Kaikki haluavat nyt bongata tentun" – presidenttiperheen Oskun Sheba-äiti ja Tintta-sisko elelevät Virroilla onnellisen tietämättöminä rotunsa julkisuusrumbasta 7.9.2021 5:30
Koronatapauksissa käänne parempaan Keski-Suomessa – THL raportoi vain 10 uutta koronatartuntaa 20.8.2021 15:13
THL: Keski-Suomen koronakäyrä kääntyi laskuun – eniten tartuntoja todettiin Laukaassa, jo 40 prosenttia saanut tehosterokotteen maakunnassa 15.8.2021 13:59
Ukonilma riehui Virroilla – salama jysäytti maastoa palamaan, tarkkaavainen autoilija saattoi estää pahemman roihun 9.8.2021 20:03