Näissä monille tutuissa sairauksissa piilee merkittävä dementiariski – pahimmillaan riski kasvaa jopa 60 prosenttia 7.10.2021 14:02
Kun kellot siirrettiin talviaikaan, Johanna Kivinen lakkasi nukkumasta – unettomuutta kokee satunnaisesti jopa puolet työikäisistä 26.9.2021 7:00
Nukutko yli tai alle seitsemän tuntia yössä? – Ei kannattaisi, kertoo 320 000 ihmisen tutkimus 15.9.2021 13:54
Moni on hankkinut karvaturrin korona-aikana, koska sen hoitoon on ollut aikaa etätöiden ansiosta – Lähitöiden lisääntyessä myös huoli lemmikistä lisääntyy 15.9.2021 11:03
Yötyössä on terveysriskejä, mutta sen hyödyt voivat yllättää – öisin työskentelevät kertovat, mikä yövuoroissa vetoaa 31.8.2021 10:44
Lauantaina nukutaan yö ulkona – Keski-Suomessa kampanjaan voi osallistua ainakin Hankasalmella 27.8.2021 12:48
Valtteri Bottas kommentoi sopimustilannettaan: Kuka tietää, ehkä tiedän jotain, ehkä en 26.8.2021 15:51
Teija Mäkinen rakensi unen nähtyään vanhasta 60-luvun linja-autosta itselleen surffibussi Iiriksen – "Jos tällä on tien tukkona, ihmisiä ei ärsytä niin paljon" 18.8.2021 10:21
Nukkuuko koirasi lelu suussa tai onko se päivisin tavallista väsyneempi? – Kyse voi olla unenaikaisesta hengityshäiriöstä, kertoo aiheesta väitöskirjaa tekevä eläinlääkäri Iida Niinikoski 18.8.2021 6:00
Sumiaisissa vietetään yöt "miljoonan tähden hotellissa", Miia ja Emma Yliskoski nukkuvat riippumatoissa keväästä syksyyn – pyöristyykö selkä kesän aikana ihan banaaniksi? 11.8.2021 6:00
"Kirjoitamme edelleen toisillemme kirjeitä" – Pauliina ja Kai Flang ovat kokeneet yhdessä iloista ja vilkasta uusperhearkea mutta myös suuren menetyksen 10.8.2021 10:07
Näin kauniisti lemmikin eutanasian voi tehdä kotona – "Moni ei halua itkeä eläimen nähden, mutta kun tilanne on ohi, itku tulee", kertoo eläinlääkäri 10.8.2021 16:51
Kirja-arvio | Jyväskyläläisen Jarno Pelonrannan esikoisrunoteos Olivia Keltainen on lupaava, mutta odotettavaa jää 9.8.2021 10:26
Yötyön terveyshaitat riippuvat vuorojen säännöllisyydestä ja omasta vuorokausirytmistä 1.8.2021 15:27
Oletko aamun virkku vai illan torkku? Sisäisen kellon samatahtisuus arkirytmin kanssa tärkeää – vaikuttaa sairauksien ehkäisyyn ja tunteiden säätelyyn 22.7.2021 17:00
Mikä avuksi, kun hellesää valvottaa? Unilääkäri kehottaa juomaan vettä ja huolehtimaan vuorokausirytmistä 9.7.2021 14:11
Internetin ilmaisiin hypnoosiäänitteisiin liittyy riskejä – "En halua omissa hypnooseissani leikkiä terapeuttia tai ammattiauttajaa", Youtubeen äänitteitä tehnyt Karri Rasinmäki sanoo 6.7.2021 6:00
Valko-Venäjän Lukashenka väitti länteen kytkeytyvien "nukkuvien terroristisolujen" paljastuneen 2.7.2021 20:50
Radiojuontaja Ile Jokisen yöunet päättyivät verisesti: Tuloksena seitsemän tikkiä – Katso kuva, joka ei sovi herkimmille 30.6.2021 17:50
Näyttelyarvio | Lupa olla esillä piilossa – Marianne Sirin veistokset heijastavat some-kulttuurin täydellisyyttä tavoittelevaa estetiikkaa 27.6.2021 15:26
Tuomas Heikkilän MM-kommentti | Koronakisat tulivat uniin ja Kiurukin oli mukana höyhensaarilla 28.5.2021 14:31
Blind Channelin Aleksi Kaunisvesi: "Koronarajoitusten vuoksi meillä oli hyvää aikaa suunnitella uutta albumia hotellihuoneessa" 26.5.2021 19:39
Kirja-arvio | Uni on lähellä taiteita, kun sukulaissielut Rax Rinnekangas ja Patti Smith kohtaavat 25.5.2021 8:00
Kontinen hävisi Lyonissa nelinpelikenraalinsa ennen Ranskan avoimia – "Oltiin ihan unessa eka erä" 20.5.2021 16:53
Jämsän kaupunginjohtaja Hanna Helaste toipui työkuntoon – "Nukkumisten jälkeen aloin pikku hiljaa tehdä elämään valoa, iloa ja voimaa tuovia asioita" 19.5.2021 13:28
Olli Tamminen on unissaan esiintynyt Euroviisuissa ja nähnyt enneunen voittajasta, eikä hän ole ainut: viisufanien verkkopalstalla yli 1600 viestiä viisu-unista 16.5.2021 7:00
Hupsista! Golf-tähti luuli karsiutuneensa, lensi kotiin 1 600 kilometriä – sai kuulla päässeensä sittenkin jatkoon ja lensi takaisin 8.5.2021 22:58
Kirja-arvio | Leena Krohn avaa kiinnostavasti lapsuuttaan, kirjoittamistaan ja ajatteluaan – ja täräyttää aikalaiskritiikillä 6.5.2021 19:55
Radio Keskisuomalaisen 25 tunnin juhlalähetys pärähti käyntiin – keho joutuu koville läpi yön kestävässä show'ssa 6.5.2021 13:09
Taivasalla nukuttu yö on elämys, vaikka paikka olisikin lähellä kotia – "Riippumattoilu on nyt kovassa nosteessa" 2.5.2021 12:25
Aino Heikkosen kolumni | Elämme aamuvirkkujen pillin tahtiin, vaikka vastentahtoinen vuorokausirytmi sairastuttaa 18.4.2021 7:00
Nilsiän lottopommi meni kaveriporukalle – "Tuli nukuttua lauantain ja sunnuntain välinen yö vähän huonosti, mutta sitten on tullut uni ihan hyvin" 13.4.2021 14:51
Pieni Peppiina on kärsinyt koko elämänsä hankalista allergia- ja refluksioireista – Äiti Sanni Laatu pelkää välillä, ettei saa pidettyä lastaan hengissä 2.4.2021 20:18
Noin joka viides vuorotyöläinen kärsii unihäiriöstä, palautuu hitaammin ja on jatkuvasti väsynyt vapaa-ajalla 30.3.2021 15:28
Voittomaali viimeisellä minuutilla – KeuPa nousi makoisaan voittoon ja jatkaa kärkikahinoissa 10.3.2021 21:54
Petri Hirvimäki ehdolla Hyväkylä 2021 – sitoutumattomat Jyväskylän kuntavaaleissa -listalla – Nukkuvien puolue ei lähde kevään vaaleihin puolueena 10.3.2021 10:31
Astmasta kärsivä Suvi Björk on nukkunut yönsä ulkona jo 15 vuotta – aluksi kyseltiin, onko kotona kaikki hyvin 9.3.2021 13:35
"Uni ei ole enää mörkö" – Heinolasta lähtöisin oleva Leeni Peltonen käytti unilääkkeitä 25 vuotta ja on edelleen herkkäuninen, mutta nukkuu nykyisin normaalisti 8.3.2021 15:58
Korkeasaaren kaksikko veti talviunta tavallista pidempään – herättyään niillä oli ensimmäisenä mielessä tuttu asia, katso video ilakoivista karhuista 25.2.2021 15:35
Iltavirkut jaksavat töissä aamuvirkkuja huonommin, todistaa tuore tutkimus – kärsivät enemmän monista uniongelmista 24.2.2021 10:46
Tiger Woods sai ulosajossa useita pirstaleisia avomurtumia jalkaansa, mutta pääsi jo leikkauksesta – viranomainen: Woods hyvin onnekas, kun selvisi hengissä 24.2.2021 10:46
Koronavirusepidemia on lisännyt kiinnostusta kroonista väsymysoireyhtymää kohtaan – kiistelty sairaus sai hoitosuosituksen 23.2.2021 9:29
"Rahat käytetään hyviin uniin" – työpöytien ja -tuolien lisäksi ihmiset sijoittavat nyt myös sänkyihin 22.2.2021 4:46